Jos Kakkosnelonen avaa ajokauden niin Oktoberfest sen sitten päättää. Oktoberfestin luonne on alkuperänsä kaltainen, syksyn sadosta nautitaan viimeisiä kertoja ja Lohjallahan se tarkoittaa sekä kesän viimeisimpiä ajohetkiä että myöskin alkuperäiselle Oktober-hengelle uskollista syömistä ja juomista!

Oktoberin lähtöpaikalla

Päivä on perinteisesti alkanut klo 11 aikaan kokoontumalla Lohjan liikuntakeskuksen piha-alueelle missä tapahtuu järjestäytyminen lähtöä varten. Useana vuonna paikalla on ollut jopa satakunta aktiivista fillaristia jotka siis himoitsevat Lohjan maastoihin - kuka minkäkinlaisella ajopelillä.

Ajoporukka jaetaan useaan eri tasoiseen ryhmään, joita luotsaavat MTB-Lohjan edustajat. Reittivalinnat tehdään ryhmän tason mukaisesti, kokeneet luonnollisesti saavat maistaa jopa Artometsää taikka yritysportaita kun taas aloittelijoille vedetään sekä vauhdiltaan että vaativuudeltaan kevyempi lenkki. Ideana kuitenkin on se, että kaikki ryhmät palaavat lähtöpaikalle suurin piirtein samaan aikaan jolloin päästään vertailemaan ajokokemuksia ja käymään jälkipelejä.

Tauko G-pisteellä

Perinteisesti olemme tavanneet kunnioittaa Kakkosnelosen alkutaipaleeltakin tuttua Gunnarlan majaa (MTB-slangissa G-piste) taukopaikkana. Maja tarjoaakin upean syksyisen katsauksen lohjalaiseen maastoon. Se sijaitsee pienessä notkelmassa, tuulensuojaisessa paikassa. MTB-Lohja järjestää paikalle nuotion vahteineen ja paikalle on yleensä tuotu myös huolto(raato)auto jotta metsikössä kärsinyt kalusto kuljettajineen saadaan vaivattomasti lähtöpaikalle.

Tauko on perinteisesti ollut noin puolivälissä ajorupeamaa ja sen kesto vaihtelee ryhmän tasosta ja ajajien toiveista riippuen - yleensä makkarat ehtii paistamaan ja joskus jopa syömään ennen kuin vetäjä alkaa huutelemaan lähtökäskyjä.

Tauon jälkeen tapana on ollut raskain jaloin lähteä polkemaan takaisin lähtöpaikan maisemiin. Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä fiilistellä alkuperäisen Kakkosnelosen reiteillä. Ensimmäisten kahden Kakkosnelosen aikana kun reitti on ollut hyvinkin erilaista kuin näinä päivinä.

Lohjan Liikuntakeskus on järjestänyt jäähallin päätyyn pyöränpesupaikan. Jäähallin tiloissa on myös käytössä hyvät pesutilat ja pukuhuoneet sekä ajoon lähtiessä, sekä sieltä palattaessa.

Oktoberfestin yhteydessä on myös mahdollisuus käydä virkistäytymässä Neidonkeitaassa. Olemme neuvotelleet osallistujille aina alennetun hinnan ja siihen kuuluu saunan ja suihkun lisäksi myös vesihieronnat ja uintia 25 metrin altaassa. Neidonkeitaasta löytyy myös huima 88 metriä pitkä ja nopea vesiliukumäki.

Illanvietto

Illanvietto onkin sitten yksi päivän parhaista aktiviteeteista. Oktoberfestin järjestämisessä lohjalaiset alan ihmiset ovat lyömättömiä! Opus K:n valtavasta olutvalimoimasta löytyy jokaisen makuun sopiva juoma ja Opus onkin MTB-Lohjalaisten suosikkipaikka pääasiassa savuttomuutensa ja hyvän juomavalikoiman takia.

Iltaan kuuluu toki myös syöminen hyvässä seurassa. Illallistarjonta on runsasta ja luonnollisesti Oktoberin tyylistä.

Tervetuloa Lohjalle nauttimaan Oktoberfestistä kanssamme!